Ravintovalmennuksessa voidaan ottaa huomioon eri näkökulmia, joko keskittyen esimerkiksi yhteen alla olevista vaihtoehdoista tai rakentamalla niistä sopiva kokonaisuus.
Painonpudotus ja kiinteytyminen
Ruokavaliolla on luultua suurempi merkitys laihduttamisessa ja kehonkoostumuksessa, ja tähänkin pätee 80/20-sääntö: liikunnalla on merkitystä vain 20 % kun ravinnolla saavutetaan 80 % tuloksista. Painonpudotuksessa on olennaista, että se tehdään järkevästi, jotta saadaan pysyviä tuloksia (keittodieetit ym. tuovat nopeita mutta vain väliaikaisia tuloksia!)
Elintapasairauksien ehkäisy ravinnon avulla
Esim. ylipainon ja tupakoinnin aiheuttama elintapasairauksien riskin kasvu vaatii oikeanlaista ravintoa, jotta sairauksien kehittyminen voidaan estää.
Ruoka-allergiat ja erikoisruokavaliot
Erikoisruokavaliot asettavat usein urheilijalle ja kuntoilijalle haasteita, sillä esim. riittävässä hiilihydraattien ja proteiinien saannissa voi olla vaikeuksia. Ravintovalmennusta voivat hyödyntää esim. keliaakikot, gluteeniherkkyydestä kärsivät, maitoallergikot ja vegetaristit.
Ravinto elintapasairauksissa
Elintapasairaudet johtuvat nimensä mukaisesti huonoista elintavoista, mutta näitä sairauksia voidaan lievittää tai jopa parantaa oikeanlaisella ruokavaliolla. Ravintovalmennusta voivat hyödyntää mm. diabeetikot ja metabolista oireyhtymää sairastavat henkilöt.
Ravinto kestävyyspainotteisen liikunnan tukena
Viime vuosien proteiini- ja karppausbuumit ovat vaikuttaneet siihen, että esim. juoksijat eivät osaa rakentaa lajiaan tukevaa ruokavaliota, vaan hiilihydraateista on tullut ”pahaa ravintoa”. Asiahan ei näin kuitenkaan ole, sillä puhtailla ja hyvillä raaka-aineilla hiilihydraateistakin saadaan kaikki hyöty irti!
Lihasmassan kasvatus
Jos kuntosaliharjoittelun tulokset haluaa optimoida mahdollisimman hyvin, on ruokavaliolla tässäkin erittäin tärkeä rooli. Salilla käyminen ja epämääräinen ruokavalio eivät ole hyvä yhdistelmä, joten Vire-Gurulta löytyy tähänkin oikeat ratkaisut!
Tavoitteellinen urheilu ja ravitsemus
Urheiletko tavoitteellisesti, mutta et ole osannut muokata ruokavaliotasi samalla kun olet esimerkiksi nostanut treenimääriä? Tälloin ravintovalmennuksesta on todella paljon hyötyä, sillä elimistö tarvitsee oikeanlaista ravintoa, jotta harjoittelusta saadaan kaikki hyöty irti. Tavoitteena voi olla esim. puoli- tai täyspitkä marathon, puolitriathlon tai crossfit-kisat.